Keväässä ehdottomasti parasta on lisääntyvä valo ja aurinko. Nyt onkin oiva aika aloittaa parvekkeen sisustus ja laittaa terassit kevätkuntoon!

Auringon lämmittäessä koti laajenee terassille, jossa vietetään jopa kokonaisia päiviä. Viihtyisä terassi ja parveke toimivat parhaimmillaan mainiona olohuoneen jatkeena ja siksi niiden viihtyisyyteen kannattaa panostaa. Tänä keväänä yhdistellään rohkeasti värejä! Vaikka sisustuksesi olisi muutoin hillitty, anna värikkyyden näkyä tekstiileissä. Herkullisten värien ja printtien lisäksi tämän kevään trendeissä näkyy vahvasti boheemi tyyli ja luonnonmateriaalit.

Nauti terassista myös viileinäkin iltoina. Hamam-viltit ovat niin suuria, että niiden sisälle voi käpertyä yhdessä perheen tai ystävien kanssa.

Sisäinen viherpeukaloni herää jo heti alkukeväästä kun lumet ovat sulaneet. Kukilla ja viherkasveilla saa terassille ja parvekkeelle paljon kevään tuntua ja väriä. Itse tykkään istuttaa heti alkukeväästä takapihalle narsisseja, sillä ne selviävät hengissä jopa 10 asteen pakkasessa. Takatalvi kun saattaa yllättää suomalaiset vielä toukokuunkin puolella.

Meillä terassikausi avataan virallisesti aina vappuna, jota juhlitaan jo ensi viikolla. Pitkän talven jälkeen on ihan päästä nauttimaan vappubrunssi pihalla läheisten ihmisten ympäröimänä.